Uutishuone

Lennonjohtajat liittyvät akavalaiseen YTYyn

05.10.2018 | Ajankohtaista, Jäsenjärjestöt

Artikkelikuva

Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry on päättänyt ylimääräisessä yhdistyskokouksessa torstaina 4.10.2018 hakea Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry:n yhdistysjäsenyyttä. YTYn hallitus hyväksyi jäsenhakemuksen kokouksessaan perjantaina 5.10. Jäsenyys tulee voimaan heti.

SLJY:llä on noin 220 jäsentä, mikä kattaa noin 80 prosenttia alan toimihenkilöistä. SLJY on Suomessa työskentelevien lennonjohtajien ammattijärjestö, jonka tarkoitus on valvoa jäsenistönsä ammatillisia, oikeudellisia ja sosiaalisia etuja, sekä edistää ilmaliikenteen turvallisuutta ja joustavuutta. Yhdistys perustettiin vuonna 1952 ja se on toiminut itsenäisesti ilman keskusjärjestöjäsenyyttä viimeiset 30 vuotta.

SLJY:n päätös etsiä yhteistyötä tänä syksynä liittyy muutoksiin työnantajapuolella.

- SLJY päätti hakea vahvempaa neuvotteluvoimaa, koska nykyinen työnantajamme ANS Finland Oy liitetään vuoden 2019 alusta valtio-omisteiseen konserniin, johon kuuluvat maan kaikki liikenneohjaustoiminnot, kertoo SLJY:n puheenjohtaja Roy Myrberg.

Perustettavan konserniyhtiön nimeksi tulee Traffic Management Finland Oy.

- Meillä on tällä hetkellä oma työehtosopimus ja siitä haluamme pitää kiinni myös uudessa konsernissa. Yhteistyösopimus YTYn kanssa tarjoaa meille neuvottelutukea ja -osaamista samalla kun se takaa meille itsenäisyyden ja allekirjoitusoikeuden työehtosopimusneuvotteluissa. Se oli meille ehdottoman tärkeää, Myrberg alleviivaa.

YTY on vuonna 1992 perustettu akavalainen liitto, jolla on 10 600 jäsentä ja 9 jäsenyhdistystä. SLJY:n liittymisen jälkeen YTYn jäsenmäärä kohoaa yli 10 800 jäseneen.

- Olemme iloisia, että pystymme jälleen vahvistumaan liikenne- ja logistiikka-alalla ja varsinkin ilmailualalla, jonka edunvalvojana olemme kasvattaneet rooliamme 2010-luvulla. YTYyn kuuluvat entuudestaan kaikki Suomen lentäjäyhdistykset, kertoo YTYn puheenjohtaja Ralf Holmlund.

- Uskon, että Suomeen tarvitaan uudentyyppinen liikenteen ja logistiikan asiantuntijaorganisaatio, joka pystyy harjoittamaan uskottavaa, valtion ja maakuntien budjettipolitiikkaan kohdentuvaa edunvalvontaa. Strategiamme on, että YTYn ympärille voitaisiin rakentaa tällainen yhteistyö, Holmlund jatkaa.

Lisätiedot:
SLJY:n puheenjohtaja Roy Myrberg, 045 131 6160
YTYn järjestöjohtaja Mats Nyman, 050 328 1236


YTYn toiminnanjohtaja Jaakko Kiiski, SLJY:n puheenjohtaja Roy Myrberg, SLJY:n pääluottamusmies Katariina Syväys ja YTYn järjestöjohtaja Mats Nyman.

  • 43
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 13

  • Lue lisää aiheesta

    Loading...