Työelämä muuttuu, kehittyy ja on murroksessa. Prosessi on päällä koko ajan. Jaksammeko olla mukana?

Mitä jos ajattelisimme asiaa niin, että me olemme työelämä nyt ja teemme yhdessä siitä menestystarinaa päivittäin. Tehty työ, saavutukset ja tulokset sekä toimintatapamme muokkaavat työelämää jatkuvasti. Olemme osa muutosta joka tapauksessa. Silti sana muutos hehkuu hieman negatiivisuutta, miksiköhän?

Muutos tarkoittaa prosessia, jossa jokin tulee toiseksi kuin se oli. Lähtökohtana on, ettei nykyinen toimi. Mitä tahansa parannusta työpaikalle toivotaan, niin aina tarvitaan muutosta. Se tuo mukanaan myös vastarintaa. Tutuista kuvioista hyppy vieraaseen jännittää. Puhumme arjessa paljon muutoksesta ja monia asioita perustellaan muutoksella. Miten sitten asennoidumme tähän? Miten työpaikalla selvitään suurien haasteiden edessä juuri muutosten pyörteissä?

1980-luvun alussa muutos koettiin jossain määrin uhaksi totutulle ja turvalliselle toimintatavalle. Törmäämmekin usein muutosvastarinnassa perusteluun: ”Ennen vanhaan hyvään aikaan… ”. Silloin koettiin, että muutos oli kriisi, johon pakottavasti jouduttiin, eikä nähty sen tuovan hyviä seurauksia. 1980-luvun lopulla saimme käsitteen rakennemuutos ja sen myötä muutoksen hallintaa alettiin nähdä enemmän tavoiteltavana ja mahdollistavana.

Nyt 2000-luvulla muutosta ei enää nähdä pelkästään kriisinä, johon ajaudutaan, mutta jokin negatiivinen kaiku siinä edelleen on tai ainakin jonkinlainen väsymys koko sanaa kohtaan. Olen pohtinut mistä se johtuu ja tullut siihen tulokseen, että muutostilanne on helpompi kohdata, kun on saanut ottaa kantaa asiaan ja on tullut kuulluksi.

Kotonani asuu ihana alakoululainen, josta on kasvamassa aikamoinen neuvottelija. Hän ei helpolla hellitä mielipiteissään ja vaatii perusteluja lähes kaikkeen, mikä hänestä tuntuu epäreilulta. Vastarinta koululaisen vastuiden lisääntyessä on välillä aikamoinen. Olen kuitenkin huomannut, että kun annan hänen kertoa rauhassa oman näkökantansa asiaan, hän myös yleensä tyytyy vanhempien päätökseen tai kykenee neuvottelemaan kompromissin, joka sopii kaikille. Näin hän on tullut kuulluksi ja saanut mahdollisuuden vaikuttaa. Hän on edustanut itse itseään neuvotteluissa, joissa on ollut kyse hänen arkensa asioista. Muutos vastuissa ei olekaan enää ollut niin ärsyttävää, kuin hänestä aluksi tuntui.

On hyvä, että nykyään muutos koetaan mahdollisuutena, sillä onhan se välttämätöntäkin jatkuvuudelle ja luovuuden ilmenemiselle työyhteisöissä. Muutos koskettaa koko työyhteisöä ja henkilöstöedustajalla on tärkeä rooli sen keskiössä. Hyvä esihenkilö kuuntelee henkilöstön ääntä, mutta henkilöstöedustaja on työpaikalla se, joka tietää mitä henkilöstölle oikeasti kuuluu, mikä työpaikalla toimii ja mikä ei. On äärimmäisen tärkeää, että keskellä prosesseja henkilöstön ääni tulee kuulluksi ja jokainen mielipide tulee rekisteröidyksi. Ilman henkilöstöedustajan kuuntelutaitoa emme pääse eteenpäin, vaan saatamme olla jatkuvassa vastarinnassa.
 

Huolehditaan siis yhdessä, että jokaisella työpaikalla on oman henkilöstöryhmämme edustaja, joka tietää juuri Sinun työsi erityispiirteet. Pidetään ääni kuuluvilla työelämän kehittyessä ja viedään yhdessä työpäiviä kohti menestystarinoita.

Kuulluksi tullut henkilöstö onkin yrityksen tukipilari ja vie kohti menestystä.
 

Satu-Maarit Urtti

Juttu on julkaistu YTY-lehdessä 3/2021