Uutishuone

Toimitusjohtajalla ei ole irtisanomissuojaa ilman sopimusta

15.08.2019 | Jäsenedut ja -palvelut, Työsuhdeasiat, Työsuhdeasiat

Artikkelikuva

Toimitusjohtajan pitää itse sopia mm. irtisanomisajasta ja -palkasta, lomista, keskimääräisestä työajasta ja sairausajan palkasta.

Toimitusjohtaja on sekä osakeyhtiölain että osuuskunta- ja säätiölain mukaan yhtiön johtoon kuuluva elin, jonka tehtävänä on hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja ei ole sellaisen johdon ja valvonnan alainen, jota tarkoitetaan työsopimuslaissa, eikä hän sen vuoksi ole työsuhteessa yhtiöön. Siksi hänet voidaan erottaa toimestaan koska tahansa ilmoittamatta yksilöityä syytä siten, että erottaminen tulee voimaan välittömästi.


Huolimatta hyvästä työskentelystään ja yrityksen menestyksestä, voivat esimerkiksi hallituksen ja toimitusjohtajan välit huonontua niin, että toimitusjohtaja halutaan vaihtaa, jolloin toimitusjohtaja voi jäädä täysin ilman minkäänlaista taloudellista turvaa yllättävässäkin palvelussuhteen päättymistilanteessa. Käytännössä tällöin usein vedotaan vain luottamuspulaan, riittämättömään tulokseen tai näkemyseroihin liikkeen johtamis¬tavoissa. Ongelma kärjistyy nykyisin usein myös erilaisissa yritysjärjestelyissä.


Koska toimitusjohtajan irtisanominen ei edellytä mitään työsopimuslain mukaista perustetta, toimitusjohtajan on oleellista sopia sopimussuhteensa ehdot ja oma työsuhdeturvansa henkilökohtaisella kirjallisella toimitusjohtajasopimuksella. Hyvällä sopimuksella voidaan sekä turvata yrityksen ja toimitusjohtajan edut että välttää tarpeettomia erimielisyys- ja riitatilanteita. Johtajasopimusta tehdessä on siis ensiarvoisen tärkeää tarkastuttaa sopimus YTYn lakimiehillä ennen allekirjoittamista. Palvelu kuuluu YTYn jäsenmaksuun.


Toimitusjohtajasopimuksella voidaan turvata toimitusjohtajalle muun muassa palkallinen irtisanomisaika ja sen lisäksi mahdollinen eroraha ”vahingonkorvauksena”, mutta erotetulla toimitusjohtajalla ei ole oikeutta jatkaa toimitusjohtajan tehtävässä vastoin hallituksen päätöstä edes irtisanomisaikaa. Toimitusjohtajalla ei toisaalta olisi velvollisuutta tehdä irtisanomisaikana muuta työtä kuin sitä, mitä toimitusjohtajasopimuksessa on hänen työtehtävikseen määrätty.


Toimitusjohtajan asema osuuskunnassa ja säätiössä on verrattavissa osakeyhtiön toimitusjohtajan asemaan. Sen sijaan yhdistysten toimitusjohtajat/toiminnanjohtajat ovat oikeuskäytännössä katsottu työsuhteisiksi eli työsopimuslain piirissä oleviksi, siitä huolimatta, että yhdistyksen toimitusjohtaja on voinut toimia hyvinkin itsenäisesti tehtävässään. Tämä perustuu siihen, että yhdistyslaissa itsessään ei ole säännelty toimitusjohtajan (/toiminnanjohtajan) oikeuksista tai velvollisuuksista mitään.

Vaikka toimitusjohtaja ei olekaan työsuhteessa yhtiöön, niin työntekijöiden tapaturmavakuutuslaki ja eläkelaki koskevat myös toimitusjohtajaa, ellei hän ole lakien määrittelemässä yrittäjäasemassa.

Toimitusjohtajasopimus luo turvaa

Joskus toimitusjohtajille tulee yllätyksenä, että heillä ei lain mukaan ole oikeutta edes irtisanomisaikaan tai irtisanomisajan palkkaan, jos sopimus päätetään, toimitusjohtajuus ja palkanmaksu voidaan päättää heti.


Toimitusjohtajan työoikeudellisen aseman arvioinnin kannalta ei ole merkitystä, onko toimitusjohtaja palkattu tehtäväänsä toimisopimuksella, johtajasopimuksella vai työsopimuksella. Itse työsopimussuhteen olemassaolosta ei nimittäin voi sopimuksella sopia. Vaikka siis käytettäisiin sanontaa ”työsopimus”, ei tämä toimitusjohtajan kyseessä ollessa merkitse työsuhteen olemassaoloa, koska tästä asiasta ei voi sopia.
Usein toimitusjohtajasopimuksissa sovitaan irtisanomisajasta ja erokorvauksesta. Mikäli toimitusjohtaja ei ole erikseen sopinut irtisanomisajasta ja erokorvauksesta, ei hänellä ole näihin kumpaakaan oikeutta toimitusjohtajasuhteen päättyessä.

Toimitusjohtajasopimuksen muusta sisällöstä

Koska toimitusjohtaja ei ole työsuhteessa, häneen ei lähtökohtaisesti sovelleta myöskään vuosilomalakia, joskin työneuvosto on antanut yksittäisiä ratkaisuja, joissa todetaan, että vuosilomalakia on sovellettava myös toimitusjohtajaan. Käytännössä lomista on aina syytä sopia toimitusjohtajasopimuksessa.

Lomaraha määräytyy yleensä työehtosopimusten mukaan, jotka eivät koske toimitusjohtajia, joten myös mahdollisesta lomarahasta tulee sopia toimitusjohtajasopimuksessa. Myös sairausajan palkka ja perhevapaat pitää erikseen sopia.

Koska toimitusjohtajaan ei sovelleta myöskään työaikalakia, on asianmukaista sopia toimitusjohtajan keskimääräinen työaika. Tällöin pystytään määrittämään sitä, milloin toimitusjohtaja on pääsääntöisesti tavoitettavissa ja samalla voidaan myös arvioida käytettävän työajan ja palkan suhdetta.

Toimitusjohtajasopimuksissa sovitaan yleensä myös vakuutuksista, kuten vastuuvakuutuksesta. Myös kilometrikorvaukset ja päivärahat ovat toimitusjohtajan ja yhtiön välisiä sopimuksenvaraisia asioita eikä niiden maksaminen perustu lakiin.

Oikeus työttömyysturvaan

Vaikka toimitusjohtajiin ei sovelleta työsopimuslakia, oikeuskäytännössä on todettu, että toimitusjohtajan asemassa työskentelevät henkilöt voidaan katsoa työttömyysturvalaissa tarkoitetuiksi palkansaajiksi, mikäli toimitusjohtaja ei ole työttömyysturvalaissa tarkoitettu yrittäjä.
Koska toimitusjohtajat eivät toimi työoikeudellisessa työsuhteessa, on oikeuskäytännössä kuitenkin katsottu, että toimitusjohtajille ei voida maksaa työttömyyspäivärahaa mahdollisen lomautuksen ajalta.


Toimisuhteen päättyessä saatu irtisanomisajan palkka ja/tai eroraha (tai muu ns. kultainen kädenpuristus) estää kuitenkin ansiopäivärahan maksamisen toimitusjohtajalle ajalta, jolle tämä etuus voidaan jaksottaa viimeisimmän saadun palkan perusteella.


Teksti: Heikki Meskanen, varatuomari ja YTYn päälakimies. Julkaistu alunperin YTY-lehdessä 4/2017

 

  • 43
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 13

  • Lue lisää aiheesta

    Loading...