Kuulostaa varmaan tutulta, jos sanon, että elämme poikkeuksellista aikaa. Minua tämä aika vielä hieman hämmentää. Mitä sitten tapahtuu, kun meidän on taas turvallista palata normaaliin? Emme varmasti palaa enää samanlaiseen, johon olimme tottuneet.

Covid-19 on ollut osa maailmanmenoa jo puolen vuoden ajan. Ei yhtään toivottu vieras, mutta nyt jo niin tuttu, että koko sanan kuuleminenkin kyllästyttää. Kukapa olisi neuvottelukierroksen jälkeen uskonut tällaisen olevan seuraavana vastassa. Rahoitusalan neuvottelut saatiin juuri ja juuri maaliin, kun oltiinkin tilanteessa, jossa valtava lomautusaalto vyöryi kohti palkansaajia. Työpaikkojen henkilöstönedustajia ei ole päästetty helpolla viime aikoina. Saammekin olla kiitollisia kaikesta siitä työstä mitä yhteyshenkilömme ovat työpaikoilla tehneet ja tekevät parhaillaankin paremman työelämän puolesta, pitäen huolta edustettavistaan. Ilman heitä työelämän kehittyminen pysähtyisi.

Mitä tämä ajanjakso on sitten opettanut? Omalla kohdalla ilmaisut ”perheen ja työelämän yhteensovittaminen” sekä ”etätyö” ovat muuttuneet ihan eri käsitteiksi. Ennen etätyöpäivä oli se yksi viikon tehokkaimmista, koska työrauha oli täydellinen. Avokonttorin äänitaso kuulostaa tällä hetkellä kuitenkin huopatossutehtaalta verrattuna pienten lasten perheen kodin äänitasoon, jossa yritetään yhdistää kaikkien arki ja rutiinit yhden katon alle. Kova ikävä on myös kollegoiden näkemiseen muutenkin kuin Teams-kokouksen merkeissä – kaipaan kohtaamisia työpaikoilla, lounashetkiä ja jonkun muun valmistamaa ruokaa. Kärsivällisyys sekä arvostus aiemmin itsestään selviä asioita kohtaan on tässä varmasti kehittynyt itse kullakin. Uskon vahvasti, että tämän koronakokemuksen jälkeen nekin työnantajat, jotka eivät ennen nähneet etätyön tuomia etuja, lähtevät luomaan uutta muotoa työskentelyyn. Toivottavasti tämä muutos auttaa meitä yhdessä rakentamaan työelämästä paremman.

Moni on saanut nyt tilaisuuden tutkiskella omaa arkeaan uudelleen. Itse olen pohtinut, voisiko rento kotoilu olla sopivassa suhteessa hyvä tapa rauhoittaa ruuhkavuosia. Ennen koronaa arkeni rakentui melkein minuutilleen ajastetuista aikatauluista, joissa jokainen palikka oli turvallisesti omassa sektorissaan. Kotiin tultiin hengähtämään ja nukkumaan, karkeasti tiivistäen. Korona-arki puolestaan koostuu työn, ruoanlaiton, lapsien kanssa touhuilun, kotitöiden ja ulkoilun vuorottelusta, kaikkina arkipäivinä. Toteutus tapahtuu samojen neliöiden sisällä tai niiden välittömässä läheisyydessä. Kaikki osa-alueet joutuvat joustamaan – tätäkin juttua kirjoittaessa aurinko on jo laskenut. On mielenkiintoista nähdä, miten koronan tuomat työskentelyajat ja toimintatavat vaikuttavat työelämään jatkossa. Ehkä meidänkin perheemme tulevaisuuden arjen lukujärjestys rakentuu hieman eri tavalla kuin ennen. Tai sitten kaikki opittu unohtuu, kun pääsemme vapaana kirmaamaan taas kaikkialle ilman liiallista huolta. Nähtäväksi jää miten käy, tavoite on ainakin kirjattu ylös.

Ilman koronan aiheuttamaa pysähtymistä moni asia olisi vilahtanut minulta ohi kuten ennenkin, kiireeseen vedoten. Tänä keväänä olen pitkästä aikaa ehtinyt havainnoida luonnon heräämistä talven jälkeen. Olen viritellyt vanhan harrastuksen uudestaan henkiin ja kokenut onnistumista osaamisestani vuosienkin jälkeen. Olen hengittänyt ulkona puhtaampaa ilmaa. Olen kuullut ulkoa enemmän pihapiirin lasten leikkien ääntä kuin aikoihin. Olen voinut vain istua ja ihmetellä. Olen saanut tylsistyä ja antanut aivoille luvan levätä. Oman perheen dynamiikka on vahvistunut. Itse asiassa listaa voisi jatkaa vielä vaikka millä kivoilla asioilla, omalla kohdallani tästä on seurannut paljon hyvää. Jo kriisin alussa minua lohdutti se, että karanteenitkin loppuvat joskus. Sitä ennen annetaan tämän luoda elämässämme jotain mikä mahdollistaa toista. Alkujärkytyksen ja selviämisen jälkeen elämä saa lisää vahvuutta ja uutta ajattelemisen aihetta. Toivottavasti poikkeustila luo sinunkin arkeesi myös jotain uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia.

Satu-Maarit Urtti
asiamies