Uutishuone

Irtisanoutumisesta saa ilmoittaa etukäteen

09.09.2020 | Työsuhdeasiat, Työsuhdeasiat

Artikkelikuva

Työntekijän antama ennakkoilmoitus tulevasta irtisanoutumisestaan on oikeuden päätöksen mukaan hyväksyttävää, eikä saa johtaa työsuhteen päättämiseen ennen ilmoitettua ajankohtaa.

Välillä oikeudessa väännetään asioista, joissa taustalla on ollut työntekijän pyrkimys hyvään ja lojaaliin toimintaan työnantajaa kohtaan. Tällainen on ollut epäselvyys siitä, voiko työntekijä ilmoittaa ennakolta, että hän irtisanoutuu vasta jostain myöhäisemmästä ajankohdasta lukien. Osa työnantajista on tulkinnut tilanteen siten, että työsuhde ja sen myötä palkanmaksu voidaan silloin päättää heti normaalin sovitun irtisanoutumisajan kuluttua, eikä vasta irtisanoutumisilmoituksessa ilmoitettuna myöhempänä ajankohtana.

Oikeudessa käsiteltiin tapausta, jossa työntekijä, jolla oli 14 päivän irtisanoutumisaika, oli joulukuun 4. päivänä antamassaan irtisanomisilmoituksessa ilmoittanut, että hän irtisanoutuu siten, että hänen työsuhteensa päättyy 1. päivä tammikuuta. Työntekijä halusi, että työsuhde päättyy vasta seuraavan vuoden puolella, koska silloin hän saisi vuosibonuksensa. Toisaalta työntekijä halusi myös antaa työnantajalle enemmän aikaa hankkia itselleen seuraajan, koska hänellä oli monia kiireellisiä työasioita kesken. Työntekijä ilmoitti lisäksi, että hän oli siirtymässä kilpailijalle.

Työnantaja vapautti työntekijän välittömästi työntekovelvoitteestaan ja katsoi työsuhteen päättyneen 14 päivän kuluttua irtisanomisilmoituksen antamisesta vastoin ilmoituksen tekstiä. Työnantaja ei maksanut työntekijälle bonusta kyseiseltä vuodelta, koska katsoi työsuhteen päättyneen jo joulukuussa, jolloin bonussopimuksen ehtojen mukaan bonusta ei tarvinnut maksaa.

Työntekijä vei asian käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus totesi työsopimuksen irtisanomisajan olevan ajanjakso, joka on vähintään varattava työsuhteen toiselle sopijapuolelle työsopimuksen päättymiseen valmistautumiseksi. Samalla käräjäoikeus totesi, että työntekijän antama ennakkoilmoitus on normaalia ja lojaalia menettelyä käytännön työelämässä.

Päätöksessään käräjäoikeus katsoi oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä arvioiduin tavoin, että työsopimuslain säännökset eivät estä työntekijää ilmoittamasta ennakolta, että hän irtisanoutuu vasta jostain myöhäisemmästä ajankohdasta lukien. Työntekijän ilmoitus on ollut siten ennakkoilmoitus myöhemmin alkavasta irtisanomisajasta ja työntekijän yksipuolista tahdonilmaisua on tulkittava sen sisällön mukaisesti. Vaikka työnantajalla onkin tulkintaetuoikeus työsuhteen ehtojen sisällöstä, kohdistuu se ainoastaan työsuhteen ehtojen sisältöön eikä mahdollista työntekijän antaman yksipuolisen ilmoituksen sisällön tulkitsemista ilmoituksen sisällön vastaisesti. Oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön mukaan työsuhteen päättymispäivämäärän on katsottu määräytyvän annetun irtisanomisilmoituksen mukaan ja mikäli työnantaja ei noudata työntekijän ennakkoilmoitusta, työntekijällä on oikeus irtisanomisajan palkkaan.
Työntekijä oli siten oikeutettu irtisanomisajan palkkaan 31.12. saakka sekä työsopimuslain mukaisiin muihin työsuhteen päättymisajankohdan johdosta määräytyviin korvauksiin, eli tässä tapauksessa lomakorvaukseen ja myös tulospalkkioon.

Asia eteni vielä Helsingin hovioikeuteen, joka vahvisti ja tiivisti oikeusohjeen seuraavasti:

”Irtisanomisaika, jota työntekijä työsopimuksensa ja työsopimuslain säännösten taikka työehtosopimuksen nojalla on velvollinen noudattamaan, on vähimmäisaika, eikä estettä ole sille, että työntekijä ilmoittaa irtisanoutumisestaan ennakollisesti tai pidemmällä irtisanomisajalla kuin muutoin olisi vähimmäisaikana noudatettava.”

”[Työntekijä] on irtisanoutunut työsuhteestaan siirtyäkseen työnantajansa kanssa kilpailevan yrityksen palvelukseen. Tämä taustatilanne ei ole rajoittanut [työntekijän] oikeutta irtisanoa työsopimuksensa vähimmäisirtisanomisaikaa pidemmällä irtisanomisajalla tai ilmoittamalla irtisanoutumisestaan työnantajalleen ennakollisesti.”

Näin ollen nyt on olemassa yksiselitteinen hovioikeustason vahvistus sille, että työntekijällä on oikeus irtisanoutua ennakollisesti sopimuksensa mukaista irtisanomisaikaa pidemmällä kohtuullisella irtisanomisajalla, kun hän sen selkeästi omassa irtisanomisilmoituksessaan ilmaisee.

Teksti Heikki Meskanen, varatuomari, YTYn päälakimies

--

Palvelemme jäseniämme kaikkiin työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä. Toimistomme palvelee ma-pe 8.30-16, työsuhdeneuvonnan päivystys on ma-pe 8.30-13.

Jos asiasi koskee lomautuksia tai yt-neuvotteluja, soita tai lähetä sähköpostia Jaana Liimataiselle, puh. (09) 2510 1360, jaana.liimatainen@yty.fi

Kun tarvitset muuta työsuhteeseen liittyvää lakineuvontaa, ota yhteyttä työsuhdeneuvontaan ma-pe 08.30-13.00, puh. (09) 2510 1350, tyosuhdeneuvonta@yty.fi tai jos asiasi koskee työttömyysturvaneuvontaa, tyottomyysturvaneuvonta@yty.fi

Lentäjäjäsenten yhteydenotot Antti Leino, puh. (09) 2510 1325, antti.leino@yty.fi

Neuvontaa luottamusmiehille ja muille yhteyshenkilöille Satu-Maarit Urtti, puh. (09) 2510 1345, satu-maarit.urtti@yty.fi

Muissa asioissa, kuten jäsenyyteen liittyen ota yhteyttä toimiston vaihteeseen puh. (09) 2510 1310, yty@yty.fi

  • 43
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 13

  • Lue lisää aiheesta

    Loading...