Työehtosopimuksissa sovitaan asioista, joita työsopimusta neuvotellessa harva käsittelee, vaikkapa esimerkiksi sairausajan palkasta pidemmäksi ajaksi, mitä työlainsäädännössä sanotaan.

Viime keväänä koronapandemian iskiessä kotivaran merkitys nousi jälleen keskusteluun. Kotivaralla tarkoitetaan sitä, että jokaisessa kodissa pitäisi olla valmius selvitä itsenäisesti häiriötilanteen sattuessa ainakin kolme vuorokautta, mieluiten viikko. Itse huomasin, että kotivarani ei ole täysin riittävä. Päivitin siis kuivamuonavarannot ja ostin pakastimeen vähän ekstraa. Kauppojen hamstrausjonot vahvistivat, ettei kotivara tainnut kovin monella muullakaan olla tarvittavassa kunnossa. Mainittakoon, että itse ostin vessapaperia saman verran kuin normaalisti.

Kotivaran riittävyys tuli koetukselle omalla kohdallani kuitenkin syystä, joka ei liittynyt koronaan. Akillesjänteeni katkesi katukoripalloa pelatessa eikä kaupassakäynti enää onnistunutkaan. Onneksi avuksi tulivat kaverit ja kotiinkuljetuspalvelut, mutta ei kotivarastakaan haittaa ollut. Hyvin pian Jorvin päivystyksestä kotiuduttani ajatukset siirtyivätkin työasioihin: Miten työsopimuksessani olikaan sovittu sairaslomista ja terveydenhuollosta? Vaikka käsittelenkin jäsenten työsuhteisiin liittyviä asioita päivittäin, oman työsuhteeni kaikki ehdot eivät olleet ulkomuistissa.

Suomessa työpaikkoja ja työsuhteita vertaillessa keskitytään pitkälti palkkoihin. Palkkansa jokainen tietää sentilleen, mutta miten on muiden etujen laita? Muista työsuhteen ehdoista ja eduista puhutaan paljon vähemmän, vaikka niiden taso korostuu etenkin, jos työehtosopimusta ei ole, sillä tesseissä on monesta asiasta sovittu paremmin kuin lainsäädännössä. Kaikki varmasti muistavat viime hallituskauden aallonpohjan, kun poliitikoille tuli yllätyksenä, että lomarahatkin tulevat tesseistä, eikä niitä voi säätää koskematta työehtosopimuksiin. Työehtosopimuksissa sovitaan asioista, joita työsopimusta neuvotellessa harva käsittelee, vaikkapa esimerkiksi sairausajan palkasta pidemmäksi ajaksi, mitä työlainsäädännössä sanotaan. Hyvin neuvoteltu palkka ei paljoakaan lämmitä, jos sen tulo loppuu kymmenen sairaslomapäivän jälkeen. Mainittakoon, että esimerkiksi ylempien toimihenkilöiden teknologiateollisuuden työehtosopimuksen piirissä sairausajan palkkaa saa kolme kuukautta, jos on ollut samassa työpaikassa yli viisi vuotta.  

Voisiko kaikesta neuvotella itsenäisesti ilman kollektiivista sopimista? Täydellisessä maailmassa näin varmasti olisi. Vallitsevassa todellisuudessa tämä käytännössä johtaisi helposti työsuhteen etujen yleiseen heikkenemiseen. Vaikka työmarkkinasopimisen desentralisaatio asteittain eteneekin ja sopiminen muuttuu yhä enemmän paikalliseksi, mielestäni etenkin terveyteen ja terveyshuoltoon liittyvät työsuhdeasiat on parasta hoitaa kollektiivisesti. Työnhakija ei välttämättä luo parasta kuvaa itsestään, mikäli alkaa ensimmäisenä vaatimaan lisää palkallisia sairauslomapäiviä työsopimukseensa. Nuori henkilö tuskin haluaa kysyä tulevalta esimieheltään ensimmäisenä, että olisiko mahdollista saada perhevapaan palkkaa pidemmältä ajalta. On toki myös asioita, joita edes työehtosopimukset eivät kata, mutta joilla on merkitystä. Esimerkiksi työterveyshuollon taso on yleensä täysin työnantajan päätettävissä, ellei siitä paikallisesti ole sovittu. Vakuutuksilla pystyy toki kompensoimaan esimerkiksi sairausajan palkkaa, mutta liittojen jäsenmaksuun verrattuna se tulee kalliiksi. Samalla tavoin kuin liiton lakimies on merkittävästi edullisempi kuin yksityinen lakitoimisto.

Me liitoissa pyrimme kollektiivisella sopimisella siihen, että nekin asiat työsuhteissa ovat kunnossa, joita ei heti tule ajatelleeksi tai neuvotelleeksi. Liittoon ja kassaan kuuluminen onkin se työsuhteen kotivara.

Antti Leino
yhteiskuntasuhteiden päällikkö