Uutishuone

Ideologista sokeutta

15.09.2020 | Blogit

Artikkelikuva

Koronakevään lomautusaallon yhteydessä nousi taas esille se tosiasia, että kaikki eivät saa ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Kymmenet tuhannet lomautetut jäivät pelkän perusturvan varaan. Se, että 1,9 miljoonaa työikäistä palkansaajaa on ostanut itselleen ylimääräisen työttömyysvakuutuksen, koettiin yhtäkkiä ongelmaksi.

Keskustelun tärkeimmäksi argumentiksi nousi, että nykyinen järjestelmä on epäoikeudenmukainen, koska kaikki maksavat työttömyysturvamaksua mutta kaikki eivät hyödy siitä. Se ei pidä edes paikkaansa. Työttömyyskassoihin kuulumattomien maksut ohjataan Kelalle, joka vastaa peruspäivärahan rahoittamisesta.

Jos epäoikeudenmukaisuuksia halutaan nostaa esille, niin todettakoon, että esimerkiksi KOKO-kassan jäsenet maksavat vuodessa työttömyysturvajärjestelmään noin 68 miljoonaa euroa enemmän sisään kuin saavat ulos etuuksina. Onko se oikeudenmukaista?

On silti todettava, että myös niille, lähinnä matalapalkkaisille ryhmille, jotka eivät koe tarvitsevansa työttömyysturvaa, olisi hyvä kehittää kattava vakuutus. Mutta on vaikea hyväksyä, että sitä pitää toteuttaa heikentämällä nykyistä kassamallia, johon kaksi miljoonaa palkansaajaa ja äänestäjää luottaa.


Ollaan nyt kerrankin rehellisiä ja tehdään neljä asiaa selväksi.
1.  Kyse ei ole porvaripuolueiden huolesta matalapalkkaisten toimeentuloa kohtaan. Ratkaisu toimeentulon parantamiseen olisi nostaa alhaisimpia päivärahoja, mutta niin ei tule tapahtumaan. Kuten Elinkeinoelämän keskusliitto ilmoitti, uudistuksessa tulee heikentää tuen kestoa ja tasoa.
2. Taustalla on sekä liberaalioikeiston että vasemmiston yhteinen tavoite saada Suomeen kansalaispalkka eli perustulo. Sitä kannattaa jopa elinkeinoelämän vahvin mielipidevaikuttaja, Björn Wahlroos. Perustulolla voidaan nimittäin maksaa jo valmiiksi matalapalkkaisesta työstä vielä alhaisempaa korvausta ja siirtää kustannukset kätevästi veronmaksajille.
3. Taustalla on myös kaikissa porvaripuolueissa paikka paikoin esiintyvä suorastaan vihamielinen suhtautuminen palkansaajajärjestöjä kohtaan. Ideologisessa sokeudessa näyttää unohtuneen, että valtaosa porvaripuolueiden omista äänestäjistä on liittojen ja kassojen jäseniä.
4. Lakkauttaessaan nykyisiä kassoja ja siirtyessään veroperusteiseen työttömyysturvaan porvaripuolueet eivät loppupeleissä parantaisi kenenkään ansioturvaa, vaan heikentäisivät juuri omien äänestäjiensä ostovoimaa.

Akavalaiset kassat, kuten useimpien ytyläisten oma KOKO-kassa, ovat hyvin hoidettuja ja tehokkaita työttömyyskassoja, joissa jäsenmaksu on matala ja europerusteinen. Veroperusteisessa mallissa nimenomaan me näiden kassojen jäseninä joutuisimme koko uudistuksen maksumiehiksi. Palkinnoksi saisimme heikomman tukitason ja vähemmän palveluita.


Mats Nyman
Kirjoittaja on YTYn toiminnanjohtaja ja KOKO-kassan hallituksen jäsen