Tietopankki työsuhteesta

Vuosiloma ja irtisanominen

Työntekijän vuosiloma ei muodosta estettä työsuhteen irtisanomiselle.

Jos työnantaja irtisanoo työntekijän postitse lähetetyllä ilmoituksella tämän ollessa vuosilomalla tai vähintään kahden viikon mittaisella työajan tasausvapaalla, katsotaan irtisanomisilmoitus toimitetuksi aikaisintaan loman tai vapaan viimeistä päivää seuraavana päivänä. Tämä säännös koskee vain postitse lähetettyjä ilmoituksia, eikä esimerkiksi henkilökohtaisesti toimitettuja irtisanomisia.

Työnantaja voi määrätä työntekijän irtisanomisaikana vuosilomalle, mikäli hän noudattaa loman määräämisestä annettuja vuosilomalain säännöksiä. Loman voi tällöin määrätä pidettäväksi ainoastaan sen kesä- tai talvilomakauden sisällä, jolle vuosiloma kuuluu. Lisäksi työnantajan on ilmoitettava vuosiloman ajankohdasta vuosilomalain edellyttämää ilmoitusaikaa noudattaen. Mikäli työnantaja on jo aiemmin määrännyt kysymyksessä olevan vuosiloman ajankohdan, ei tällaista vuosilomaa voida siirtää ilman työntekijän suostumusta.

<< Takaisin