Tietopankki työsuhteesta

Vuosiloman säästäminen

Työntekijällä on mahdollisuus säästää osa vuosilomastaan pidettäväksi myöhempänä ajankohtana.

Työnantaja ja työntekijä voivat sopia vuosiloman 18 päivää ylittävän osan siirtämisestä säästövapaaksi. Jos loman säästämisestä ei synny sopimusta, työntekijällä on kuitenkin aina oikeus säästää 24 päivää ylittävä osa lomastaan, jos siitä ei aiheudu työpaikan tuotanto- ja palvelutoiminnalle vakavaa haittaa.

Käytännössä tämä yleensä tarkoittaa sitä, että niin sanotusta täydestä vuosilomasta (30 päivää) voidaan vuosittain työntekijän päätöksellä säästää enintään kuusi päivää ja työnantajan kanssa sopimalla enintään 12 päivää. Jos työntekijällä kuitenkin on paremmat vuosilomaetuudet kuin mitä vuosilomalaissa edellytetään, voi säästettävien päivien lukumäärä olla suurempi. Säästettyjen vuosilomapäivien yhteismäärää ei ole rajoitettu, joten lomaa voi säästää vaikka joka vuosi. Vuosilomapäivien lisäksi työnantaja ja työntekijä voivat myös sopia lisä- ja ylityön korvauksena annettavan vapaa-ajan yhdistämisestä säästövapaaseen. 

Vuosiloman säästämisestä ja säästettävien lomapäivien lukumäärästä työnantajan ja työntekijän on neuvoteltava viimeistään silloin, kun he keskustelevat loman ajankohdasta. Työnantaja ei voi kieltää loman säästämistä työntekijän päätettävissä olevan kuuden päivän osalta, ellei loman säästämiselle ole painavaa estettä. Tällainen este voi olla kysymyksessä vain, jos säästämisestä aiheutuu työpaikan tuotanto- ja palvelutoiminnalle vakavaa haittaa. Tätä haitan määrää arvioitaessa otetaan huomioon muun muassa työntekijän työtehtävien luonne ja siitä työn järjestelyille aiheutuvat vaatimukset, työnantajan toiminnan luonne sekä organisointitapa. Säästövapaan pitämisen ajankohdasta on pyrittävä sopimaan työnantajan ja työntekijän välillä.

Jos sopimukseen ei päästä, on säästövapaa annettava työntekijälle hänen määräämänään ajankohtana kuitenkin aikaisintaan seuraavalla lomakaudella. Työntekijän on tällöin ilmoitettava työnantajalle säästövapaan pitämisestä viimeistään neljä kuukautta ennen loman alkamista. Säästövapaan aikana työntekijälle maksetaan normaali loma-ajan palkka. Se määräytyy sen palkan mukaan, jota työntekijä saa sillä hetkellä, kun säästövapaa pidetään.

<< Takaisin