Jäsenyys

Näin vaikutamme

Tärkein tehtävämme on toimia jäsentemme edunvalvojana työelämässä ja työpaikoilla.

Vaikutamme työelämään toimimalla aktiivisesti Akava-yhteisössä. Akavalaiset voivat vaikuttaa omien liittojensa kautta Akavan toimintaan ja laajemminkin koko yhteiskuntaan.


Akava

Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella. Akava, sen neuvottelujärjestöt ja liitot tekevät työtä, jotta akavalaiset menestyvät ja voivat hyvin työurallaan.

Akavaan kuuluu 36 jäsenliittoa ja niissä on yhteensä yli 600 000 jäsentä. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.


YTN-toiminta

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Jäseninä on 19 akavalaista liittoa, joiden kautta YTN edustaa yli 176 000 asiantuntijaa ja esihenkilöä eri toimialoilla. YTN vastaa Akavan jäsenkentässä ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta teollisuudessa sekä liike- ja palvelualoilla.

YTN-kentässä ylempien toimihenkilöiden henkilöstöedustajien toiminta (luottamusmiehet, luottamushenkilöt, yhteyshenkilöt, luottamusvaltuutetut) muodostaa edunvalvontatyön perustan. Paikallistason edunvalvontaa toteuttavat henkilöstön edustajat yhteistyössä yritysyhdistysten kanssa. Työsuojeluun liittyvissä kysymyksissä työntekijöiden edustaja on työsuojeluvaltuutettu.

YTN järjestää henkilöstön edustajille tehtävään tarvittavia laadukkaita koulutuksia, joihin olet tervetullut mukaan. YTN:n sivuilta löydät myös paljon hyviä oppaita ja materiaaleja.

Mikä on ylempi toimihenkilö?

Ylempi toimihenkilö työskentelee asiantuntija-, esihenkilö-, päällikkö- tai johtotason tehtävissä. Ylemmän toimihenkilön työtehtäville on ominaista niiden suhteellisen suuri itsenäisyys ja vastuu.

Taustaryhmätoiminta

Työehtosopimusneuvotteluissa keskeisessä roolissa ovat YTN:n sopimusalakohtaiset taustaryhmät. Niitä kuullaan neuvottelutavoitteita asetettaessa ja sopimuksia hyväksyttäessä tai hylättäessä. Ne myös vastaavat YTN:n järjestöllisen valmiuden kehittämisestä ja ylläpitämisestä omalla sopimusalallaan. Työehtosopimuksissa sovitaan esimerkiksi yksityiskohtaisemmin erilaisista palkkarakenteista, työaikaratkaisuista ja ylityökäytännöistä.

Taustaryhmät koostuvat alan YTN-liittoihin kuuluvista jäsenistä ja liittojen työntekijöistä. ASIAlaisia toimii useassa taustaryhmässä. Osallistumalla taustaryhmätoimintaan saat laaja-alaista näkemystä itsellesi ja tehtävääsi henkilöstön edustajana yritystasolla.

YTN-taustaryhmätyö muodostaa perustan työehtosopimusten neuvottelutyölle. Taustaryhmät koostuvat yritysyhdistysten edustajista sekä YTN-liittojen henkilökunnasta koostuvista valmisteluryhmistä.

Lisätietoja

Yhteystiedot: ASIAn Enni Nirhola
Eri sopimusalojen taustaryhmät (YTN)

Yritysyhdistystoiminta

Ylempiä toimihenkilöitä edustavat yritysyhdistykset vastaavat paikallisesta edunvalvonnasta. Yritysyhdistykset voivat olla yksikkö-, yritys- tai konsernitasoisia. Yritysyhdistykset ovat rekisteröityjä yhdistyksiä eli ne voivat tehdä sitovia paikallisia sopimuksia ja työehtosopimuksia. Lisätietoa yritysyhdistystoiminnasta saat Enni Nirholalta.

Toimiessasi yritysyhdistyksessä olet yhteisen vastuun kantaja. Parhaimmillaan yritysyhdistys vaikuttaa henkilöstön hyvinvointiin niin työssä kuin vapaa-ajalla. Jokainen yritysyhdistys voi määritellä toimintansa ja näkyvyytensä itse ja kaikki toiminta riippuukin yritysyhdistyksen toimijoista, useimmiten hallituksen jäsenistä. Yritysyhdistyksillä on suuri vastuu niin yhdistyksen kuin liittojen jäsenhankinnasta ja kollektiivisen edunvalvonnan näkyväksi tekemisestä.
 

YTN - Yritysyhdistyssopimus

YTN tekee yritysyhdistysten kanssa yhteistyösopimuksen. Yritysyhdistysten perustiedot löytyvät YTN:n sivuilta. Jos toimit yritysyhdistyksessä eikä yhdistys ole vielä tehnyt sopimusta, olethan yhteydessä oman alasi toimijoihin sopimuksen tekemiseksi.

YTN tukee yhteistyösopimuksen tehneitä yritysyhdistyksiä. YTN:n yritysyhdistysten rahoitusmalli sisältää kertaluonteisen perustamistuen, vuosittain maksettavan jäsentuen ja jäsenmäärän turvaamiseen tarkoitetun projektituen. Lue lisää rahoitusmallista YTN:n sivuilta.

Toimiessasi yritysyhdistyksessä muistathan päivittää tietosi yritysyhdistysrekisteriin.

YTN järjestää tilaisuuksia yritysyhdistyksien toimijoille. Tilaisuuksista tiedotetaan sähköpostitse, joten varmistathan että tietosi ovat ajan tasalla YTN:n rekisterissä.
 

Puuttuuko työpaikaltasi yritysyhdistys?

Jos työpaikallasi ei ole vielä omaa yritysyhdistystä ja haluaisit yhdistyksen perustaa, ole yhteydessä Enni Nirholaan. Lisätietoja perustamisesta voit lukea myös YRY-oppaasta