Talouskasvu hiipuu – oletko valmis?

  • 18
  • 15
  • 45
  • 43
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 17
  • 19
  • Talouskasvu hiipuu – oletko valmis?

    28.12.2018 | Ajankohtaista, Blogit

    Artikkelikuva

    Vaikka taantumasta ei pidä vielä puhua, kannattaa miettiä oman ruokakunnan taloudellista tilannetta läpi, ennen kuin siirrytään seuraavaan taloussykliin.

    Mennyt vuosi on tarjonnut monta myönteistä uutisotsikkoa. Uusia rakennuksia valmistuu ennätysmäärä. Työttömien määrä laskee kaikilla koulutustasoilla. Akava Worksin tuoreen raportin mukaan akavalaisten työttömyys laskee 16,2 prosentin vuosivauhdilla.

    Korot ovat olleet ennätysalhaisia jo kymmenen vuotta ja ne, joilla on ollut vakituinen työpaikka ja hallittavissa oleva asuntolaina, ovat voineet tyytyväisinä seurata oman perheen taloudellisen tilanteen vahvistumista.

    Nyt näyttää jo selvältä, että kovin kasvuvaihe on takanapäin ja suhdannehuippu on ohitettu. Alla olevasta kuvasta näkee, että ne laitokset, jotka ovat uskaltaneet tehdä ennusteita vuodelle 2020 asti, ovat suurin piirtein yksimielisiä. Talouskasvun trendi on laskeva. Pääsemme jatkossa hädin tuskin kahden prosentin talouskasvuun. Ennen pankkikriisiä pidettiin peukalosääntönä, että uudet satsaukset hyvinvointiyhteiskuntaan edellyttävät 2,5 prosentin vuosittaista talouskasvua.

    Huolestuttavaa on, että samanaikaisesti niin Frankfurtin kuin Washingtoninkin keskuspankkien toimet johtavat todennäköisesti siihen, että lainojen korot alkavat nousta. Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa Suomen julkinen sektori sekä suomalaiset kotitaloudet ovat ennätyksellisen velkaantuneita. 

    Miten tämä liittyy YTYyn?

    Ensinnäkin, jokaisen ytyläisen kannattaa miettiä, millaisessa elämänvaiheessa hän on vuosina 2020-2022.  Asutaanko mukavasti nykyisessä asunnossa vielä monta vuotta? Saadaanko vanha asunto myytyä tällä alueella, jos asuntomarkkinat hidastuvat rajusti? Kannattaako nyt vaihtaa uuteen ja riskihakuisempaan työnantajaan? Vastaukset löytyvät ainoastaan keskusteluissa oman keittiönpöydän ympärillä, eivät YTYn toimistolta. Nyt on hyvä hetki siellä keittiölampun alla miettiä elämää viisi vuotta eteenpäin.

    Toinen syy liittyy kevään tuleviin vaaleihin.

    Vaikka Sipilän hallituksella on syytä olla tyytyväisiä siihen, että työllisyysaste nousee 72 prosenttiin, se ei valitettavasti riitä. Jotta voimme ylläpitää edes nykyisiä julkisia palveluita, pitää meidän päästä yli 75 prosentin työllisyystason. Uusi talouskasvu ei synny ilman uusia poliittisia päätöksiä.

    Jokaista suomalaista on kannustettava tekemään lisää verotettavia työtunteja. Siihen tarvitaan kannustava verotus.

    Meidän pitää saavuttaa työllämme yhä korkeampaa jalostusarvoa. Se edellyttää panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja koko työvoiman kouluttamiseen.

    Kansainvälinen kilpailu on kovaa ja raakaa, mutta pärjäämme, jos luotamme toisiimme ja saamme työt tehtyä hyvässä yhteistyössä. Siksi osa työlainsäädännöstä on päivitettävä.

    Yksi myönteinen näkökohta löytyy talousennusteista. Samat ekonomistit nimittäin ennustavat, että työttömyys laskee noin 7 prosentin tasolle vuonna 2020. Tämä antaa IAET-kassallemme ja sitä kautta YTYlle mahdollisuuden laskea jäsenmaksua vuonna 2019.  Uskomme edelleen, että ytyläiset pärjäävät isossa kuvassa hyvin tulevina vuosina.

     

    Mats Nyman
    YTYn toiminnanjohtaja