Tietopankki työsuhteesta

Luottotiedot

Työnantajalla on oikeus käsitellä työtehtävään valitun työntekijän henkilöluottotietoja, kun tämän on tarkoitus toimia tietyissä työtehtävissä, jotka edellyttävät erityistä luotettavuutta ja joihin liittyy työtehtävien luonteen johdosta mahdollisuus laittoman taloudellisen hyödyn tavoitteluun. Ensisijaisesti työnantajan tulee hankkia tiedot työntekijältä itseltään. Jos työnantaja hankkii ne itse, hänen tulee ilmoittaa työntekijälle, mistä rekisteristä luottotiedot hankitaan. Hänen tulee myös ilmoittaa, mitä tietoja hän on saanut, jotta työntekijä voi oikaista virheet ja kertoa merkintöjen syistä. Luottotietojen hankinnasta aiheutuvista kuluista vastaa aina työnantaja, vaikka työntekijä toimittaisi ne työnantajalle tämän pyynnöstä. Säännöksillä pyritään varmistamaan, että tiedot ovat oikeat ja työnantaja keskustelee niistä työnhakijan kanssa, ennen kuin päättää asiasta.

Työnantajan oikeus käyttää työnhakijan luottotietoja rajoittuu tehtäviin:

  • joihin sisältyy päätäntävaltaa tai itsenäistä harkintavaltaa tehdä merkittäviä taloudellisia sitoumuksia,
  • joissa tehtävänä on taloudellisesti merkittävien luottojen myöntäminen ja valvonta,
  • joiden hoitamiseksi työnantaja antaa pääsyn työnantajan tai tämän asiakkaan suojattuihin liike- ja ammattisalaisuuksiin,
  • joiden hoitaminen edellyttää sellaisia tietojärjestelmän käyttöoikeuksia, joiden avulla voidaan siirtää työnantajan tai tämän asiakkaan varoja tai muuttaa niihin liittyviä tietoja,
  • joiden olennaisena osana on käsitellä ilman välitöntä valvontaa arvoltaan merkittävää määrää rahaa, arvopapereita tai arvoesineitä,
  • jotka ovat työnantajan tai tämän asiakkaan omaisuuden vartiointitehtäviä tai
  • joiden luonteeseen pääsääntöisesti kuuluu valvomaton työskentely yksityiskodissa.

Rekrytointivaiheessa ei lain mukaan ole mahdollista tarkistaa työnhakijan luottotietoja.

<< Takaisin